Ennen

Muutama projekti on Tammenmäessä ehditty yhdeksän vuoden aikana tehdä. Vuonna 2016, kun ajoin Hämeen Sanomiin laittamani ostoilmoituksen perusteella kohti Turenkia ja tämän rytöläjän pihaan, tiesin että tämä se on.

Vaikka olisi ollut paljon fiksumpaa polttaa kaikki sysipaskassa kunnossa olleet rakennukset maan tasalle ja tilata uudet, on juurikin se itse tekemisen riemu ihan parasta. Huikeat yhdeksän vuotta me ollaan Marden kanssa Tammenmäkeä tehty näköiseksemme. On juhlittu lukemattomat juhlat ystävien kanssa, perustettu tuvan pöydän ääressä yhteensä neljä firmaa, rakenneltu, entisöity, tehty ruokaa, nautittu hyviä viinejä ja kasvatettu puutarhassa ja kasvihuoneessa jos vaikka mitä, pilkottu peuroja, kauriita ja lampaita ja vaan oltu.

Ennen ja nyt

Tein tällaisen ennen ja nyt kollaashin, kun itsekin tuppaa jo unohtamaan miltä kaikki näyttää.

Tupa

Keittiö

Keittiö koki muodonmuutoksen myös paikan suhteen. Vanha makuukammari sai väistyä uuden keittiön tieltä.

Sauna

Halkoliiteristä kesäkeittiö

Navetan parvisilta

Kuisti

Umpinaisesta pöheiköstä kauniiseen peltomaisemaan

Navetta

Kirjoittaja

  • Manu Mesimäki

    Olen energinen ja päämäärätietoinen ammattijohtaja, joka toimii Mesimäki Company Oy:n yrittäjänä ja toimitusjohtajana. Työni ydin on Senior Advisorina auttaa pk‑yritysten omistajia, hallitusta ja johtoa yhdistämään digitalisaatio, tekoäly ja liiketoimintastrategia menestykseksi – riippumattomasti järjestelmistä ja toimittajista.

    Kolmen vuosikymmenen kokemus toimitusjohtajana ja neuvonantajana on vienyt minut digitalisaation, muutosjohtamisen, strategiaprosessien ja yritysjärjestelyiden pariin. Ymmärrän, miltä IT‑haasteet tuntuvat liiketoiminnan näkökulmasta ja miten ne käännetään mahdollisuuksiksi.

    Vuonna 2016 vapaa‑ajanasunnoksi hankkimamme Tammenmäen pieni maatila tarjoaa duuniarkeen erinomaisen vastapainon, ja tämä blogi on omistettu niille kaikille DIY‑projekteille, joita puuhailemme Turengin peltojen keskellä.

    View all posts