Ollakseen kohtuullisen urbaani ihminen, jota työ ja sen oheen siunaantuneet harrasteet lennättää ihan kiitettävästi pitkin maita ja mantuja, täytyy olla vähintäänkin mielenvikainen, jos laittaa vapaaehtoisesti ostetaan-ilmoituksen Hämeen Sanomiin keväällä 2016.
En mä kai ihan järjissäni ole koskaan ollut mutta tunnustan: Itse rustasin ilmoituksen ja sinä samaisena lehden ilmestymispäivänä minusta tuli toisen näyttövierailun jälkeen Janakkalalaisen kartanon (yleensä tuon kokoisia sanotaan pieniksi pientiloiksi) omistaja. Oikein siis kartanon herra, tosin peltoa ei ole, lehmiä ei ole ja muutenkin maatilan hajuja generoi lähinnä vaan ryytimaahan heitetty kanankakka. Mutta kuitenkin sen verran tiluksia, että saa isommankin henkilöauton kääntymään omalla maalla, ajamatta yhtä kulmaa naapurin puolelle. Siinä sitä on missä patsastella pitkin ja poikin.
Rakennukset olisi ollut paljon helpompi polttaa ja tehdä kaikki alusta mutta joku hulluus iski heti, kun tuli pihaan. Rytöläjän sijaan näin heti mielessäni tuhat ja sata projektia, jotka haluan tehdä vaikka siihen menisi viimeisetkin pennoset.
Erityisesti mieleeni jäi vanhan omistajan maininta päärakennuksen kivijalasta. Hänen mukaan maksalaatikossakin on enemmän rautaa kuin siinä 1947 valetussa anturassa 🙂
Tammenmäki ostohetkellä vuonna 2016















Tammenmäki vuonna 1950

Mistä moinen mielenhäiriö?
Se on kuulkaa haaveen, todella pitkäaikaisen haaveen toteuttamista se. Yli 30 vuotta oli takaraivossa poltellut kaupunkilaispojalla ajatus omasta pikku maatilasta ja hiiren harmaasta Fergusonista siinä pihalla.
Ja jos mitä stressin lievitys hömpötyksiä työpsykologit ja muut huru-ukot ehdottaakin niin voinpa kertoa, että tällainen oma pikku puuhamaa duunin ja kalenterirallin vastapainoksi on ihan sitä parasta stressin lievitystä.
Sit kun
Mä olen iän kaiken alkanut voida aina pahoin, kun aikuiset ihmiset alkaa puhua mitä tekevät sitten, kun pääsee eläkkeelle.
Se on sellainen juttu että suurimmilla suunnitelmilla varustetut, aktiivielämänsä ajan kituuttavat, kaikesta kieltäytyvät ja eläkepäiviä odottava ovat penaalissa sillä siunaamalla, kun eläkeikä alkaa. Nähty on ja useamman kerran.
Siinä sitä on sitten nautintoa leskellä yksin toteuttaa tekemättä jääneitä haaveita. Hirtehistä kyllä, mutta väitätkö ettet ole itse kuullut juurikin samanlaisia juttuja?
Mikään kirkonkirja tai ohjesääntö ei selitä miksei haaveita voisi toteuttaa silloin, kun niistä ehtii vielä nauttia ja heti kun niitä pystyy toteuttaa. Miksi kaikki kivat haaveet kuuluisi vasta eläkepäiviin ja aktiivi-ikäisenä toteutetaan vain se helkkarin omakotitalohaave ja etelän matka. Ei minkään takia, ei sitten minkään.
Jos haluat matkailuauton niin marssi heti kauppaan äläkä lykkää, jos haluat maailmanympärimatkalle niin mene äläkä vetkuttele. Tai jos haluat maatilan niin hommaa sellainen. Kainuusta niitä saa ilmaiseksi, kun vaan otat riesat harteillesi 😉
Heitänkin ilmaan haasteen, että jokainen teistä alkaisi toteuttaa niitä haaveita nyt eikä sadan vuoden päästä. Siitä hyötyy niin oma elämä, stressivapaampi työyhteisö kuin verottajakin pienen mutta niin tekaistun varansiirtoveron muodossa.
Ennen ja nyt
Kasasin 2025 talvella vanhoja kuvia ja koostin ennen ja nyt -vertailun muutamista Tammenmäessä tehtyistä modauksista.
Tästä pääset vertailuun: Ennen ja nyt.
